Hyveitä ja paheita

Kaikki tietävät seitsemän kuolemansyntiä, mutta kuinka moni muistaa Aristoteleen neljä kardinaalihyvettä? Viisaus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja rohkeus heitettiin kehään ylpeyden, kateuden, vihan, laiskuuden, ahneuden, ylensyönnin ja himon kanssa. Mikä kohtasi minkä? Ja onko taistossa voittajia?

Tätä pohdittiin sarjakuvatyöpajoissa kuvaparien avulla. Viha ja viisaus nousivat kantaviksi teemoiksi, kenties tämänhetkisen mediauutisoinnin vuoksi. Samalla huomattiin, miten yllättävän sujuvasti sarjakuvakerronta taipuu abstraktien asioiden kuvaamiseen.

© IroniaMies

© IroniaMies

© Elias Vettenranta

© Elias Vettenranta

© Matzy

© Matzy

 

Viestejä menneisyyteen

Erilaisten symbolisten ja tarinallisten omakuvien lisäksi työpajoissa on kirjoitettu viestejä menneisyyden minälle. Mitä viiden vuoden takaiselle itselle osaisi sanoa ja ennen kaikkea – uskoisiko se vanhempaa itseään? Pohdinnoissa kävi myös ilmi, ettei aina kannata neuvoa liikaa, sillä virheistäkin oppii ja kasvaa ihmisenä.

Ja aina on tietenkin muistettava aikaparadoksin vaara.

© IroniaMies

© IroniaMies

© Elias Vettenranta

© Elias Vettenranta

Minä viisi vuotta sitten. © Matzy

Minä viisi vuotta sitten. © Matzy

Minä nyt. © Matzy

Minä nyt. © Matzy

Terve Matzy (vuoden 2011)

Terveisiä tulevaisuudesta (2016)! Et uskokkaan mitä reissuja ollaan koettu yhdessä!- Aivan mahtavaa ollu: hyvää, pahaa, rahaa, rakkautta ja upeita maisemia & tyyppejä tavattu.

Täällä tulevaisuudessa tekniikka on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, autot ja polkupyörät lentää, tekoäly on muuttunut niin virtuaalimaailman kuin pelien osalta niin älykkääksi ja realistiseksi, ettei se enään säväytä ketään vaan ihmiset ovat palanneet askeettiseen elämäntyyliin!

Kertoisin sijoitusvinkkejä ja loton oikeita tuloksia, mutta ei olla vieläkään tultu rahan orjaksi joten antaa olla. 🙂

Vaikka painin klassisen paradoxin äärellä siitä mitä sinulle neuvoa, koska se mitä sinulle sanoisin muuttaisi ilmeisimmin myös minua… …enkä täten ehkä enää olisi tässä neuvomassa sinua.. … ainakaan samoista asioista, niin sanonkin vain kannustavasti näin: Hyvä flow kuntoilussa! Anna vaan rohkeasti mennä, ollaan vieläkin hyvässä kunnossa kiitos sinun! Siinä sivussa samat perusjutut, lepo, hyvä ruoka & mukavat sosiaaliset suhteet! Niil päästään pitkälle!

Ei kai täs mul muuta, pidä lippu korkeel!

t. Matzy

P.S. DON’T DO ALL THE THINGS THAT I WOULD! HAHA!

Viesti menneisyyteen. © Matzy

Viesti menneisyyteen. © Matzy

Elämän pienet ärsyttävyydet

Kaikkia meitä ärsyttää välillä jokin asia. Se voi olla jokin konkreettinen seikka, kuten kipeä selkä, tai jotain täysin abstraktia, jota onkin paljon haastavampi kuvata sanoin tai kuvin. Miten piirrät stressin tai laiskuuden?

Sarjakuvatyöpajoissa personoitiin tällä hetkellä ärsyttäviä asioita. Ideat konkretisoituivat paperille muun muassa seuraavasti:

© Matzy

© Matzy

Ensimmäiset sarjakuvatyöpajat pyörähtivät käyntiin

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Sarjakuvablogit taipuvat myös kirjoiksi

Näkymättömät-hankkeen ensimmäinen sarjakuvatyöpaja starttasi Korpilahden Alkio-opiston tiloissa tammikuun kolmannella viikolla. Heti seuraavalla viikolla toinen työpaja pyörähti hienon markkinoinnin tuloksena käyntiin Jyväskylän Veturitalleilla. Kummallekin kurssille oli ilmoittautunut pieni ja tiivis joukko sarjakuvista kiinnostuneita eri-ikäisiä nuoria, jotka pääsivät aloittelemaan orientoivilla piirustusharjoituksilla sekä tutustumaan paremmin projektiin, johon he osallistuvat aina maaliskuun puoliväliin saakka.

Sarjakuvatyöpajojen tavoitteena on antaa nuorille työkaluja omaan luovaan ilmaisuun, jossa kuva ja sana yhdistyvät. Tehtävät ovat omaelämäkerrallisia ja rohkaisevat kokeilemaan oman tarinan kertomista sarjakuvan keinoin. Kummallakin kurssilla ohjataan myös itsenäiseen työskentelyyn, minkä tarkoituksena on antaa nuoren piirtää lyhyiden harjoitusten lisäksi laajempi sarjakuvakokonaisuus vapaavalintaisesta aiheesta.

Teemoiksi olen näille hankkeen ensimmäisille työpajoille koonnut erilaisia identiteettiä ja omaa minuutta pohdiskelevia tehtäviä. Lisäksi nuoret pääsevät esittelemään omia vahvuusalueitaan sarjakuvan keinoin. Jokainen tapaamiskerta päättyy kommenttikierrokseen, jossa esitellään päivän tuotosta sen verran kuin tuntuu hyvältä ja kerrotaan, mikä on päivän fiilis Aku Ankan ilmekorttien avulla. (Kortit ovat valtavan suosittuja myös lasten keskuudessa. Olen askarrellut ne Aku Ankasta tulleen julisteen pohjalta.)

Toivon, että piakkoin tämä blogi pääsee itse asiaan eli esittelemään nuorten tuotoksia ihan julkisesti. Sehän tämän hankkeen tarkoituskin on. Sitä odotellessa kirjoittelen tänne hieman yleisiä kuulumisia sarjakuvapajojen saralta. Muutama sananen omaelämäkerrallisista sarjakuvista sekä esimerkkejä sarjakuvan kerronnan keinoista saattaisi kiinnostaa muitakin lukijoita.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Monen ilmeen ja tunteen Aku.

Näkymättömyydestä näkyväksi

Internet ja digiaika ovat tuoneet meidät kaikki lähemmäs toisiamme sekä hyvässä että pahassa. Ne ovat mahdollistaneet omien kokemusten jakamisen, samanhenkisten ihmisten verkostoitumisen, vertaistuen ja oman osaamisen esittelyn – myös nimettömyyden ja ja nimimerkin takaa. Sarjakuvabloggaaminen on tästä erittäin hyvä esimerkki. Joka viikko valtava määrä nuoria klikkaa lähetä-nappia ja postaa uusimman tuotoksensa, uusimman sarjakuvansa julkiseen levitykseen Suomen sarjakuvablogit-portaalissa.

Miksi nimenomaan sarjakuva? Mikä tekee sarjakuvasta sellaisen kerrontavälineen, että sillä on hyvä kuvata oman elämän ja arjen tärkeitä, ikäviä, puuduttavia tai innostavia asioita? Tämä blogi pohtii juuri sitä ja esittelee eri-ikäisten nuorten sarjakuvia ja ajatuksia, jotka ovat syntyneet Näkymättömät – nuorten digitarinat -hankkeen organisoimissa sarjakuvatyöpajoissa.

Sarjakuvan tai piirroksen jakaminen julkisesti tässä blogissa tekee nuoren näkyväksi – ja sitähän me kaikki oikeastaan kaipaamme.

bannerweb