Kuvapareja ja siirtymiä

Sarjakuvatutkijoiden keskuudessa on edelleen jonkin verran erimielisyyksiä siitä, onko yhden ruudun ”sarjakuva” oikeastaan sarjakuva, koska ilmaisumuoto vaatii sarjallisuutta. Kahdesta peräkkäisestä, toisiinsa suhteessa olevasta ruudusta ollaan kuitenkin yhtä mieltä. Näkymättömät-hankkeen sarjakuvatyöpajoissa on tehty erilaisia kuva- ja ruutupareja niin tuntien pääharjoituksena kuin myös pieninä orientaatiotehtävinä. Olen koonnut tähän postaukseen joitakin esimerkkejä erilaisista kuvapareista ja niiden välisistä siirtymisistä. Jotkin työt liittyvät aiemmin esiteltyihin tehtävänantoihin, toiset ovat viimeisimmältä, kurssin päättäneeltä kerralta.

© Kaisa Nikku

© Kaisa Nikku

Ensimmäinen kotitehtävä oli kuvata menneisyyden itse viisi vuotta sitten ja tämänhetkinen minä. Näistä tehtiin kuvapareja, jotka olivat suhteessa keskenään tekijän valitsemalla tavalla.

© Kaisa Nikku

© Kaisa Nikku

Toisen ryhmän kanssa kokeilimme myös seitsemän kuolemansynnin ja neljän kardinaalihyveen muokkaamista kuvapareiksi. Tehtävänannon idea oli luoda nimenomaan ruutupari, jossa personoidut hahmot ylittävät ruudun reunoja.

© Matzy

© Matzy

Viimeisen, kurssin päättäneen tapaamisen alkuun annoin jokaisen valita pöydällä olevista DiXit-korteista sen, joka eniten siinä hetkessä viehättää, ja piirtää kuvalle valitsemallaan tavalla pari. Yllä olevassa kuvassa on nimimerkki Matzyn piirtämä lyijykynämies, joka syntyi pariksi paperista kootulle miehelle.

DiXit-kortit inspiroivat sarjakuvapajailijoita sekä symboliseen siirtymään kortin ja piirroksen välillä että ajallisen jatkumon hahmotteluun, kuten alla olevista esimerkeistä voi huomata.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Naamioiden symboliikkaa.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Muurahainen päihittää kilpailijansa.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Putoamisen päätös.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Mitä munista syntyykään?

Erilaiset kuvakortit ovat äärimmäisen hyviä inspiraationlähteitä niin piirtämiseen kuin kirjoittamiseen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Ensimmäiset sarjakuvatyöpajat pyörähtivät käyntiin

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Sarjakuvablogit taipuvat myös kirjoiksi

Näkymättömät-hankkeen ensimmäinen sarjakuvatyöpaja starttasi Korpilahden Alkio-opiston tiloissa tammikuun kolmannella viikolla. Heti seuraavalla viikolla toinen työpaja pyörähti hienon markkinoinnin tuloksena käyntiin Jyväskylän Veturitalleilla. Kummallekin kurssille oli ilmoittautunut pieni ja tiivis joukko sarjakuvista kiinnostuneita eri-ikäisiä nuoria, jotka pääsivät aloittelemaan orientoivilla piirustusharjoituksilla sekä tutustumaan paremmin projektiin, johon he osallistuvat aina maaliskuun puoliväliin saakka.

Sarjakuvatyöpajojen tavoitteena on antaa nuorille työkaluja omaan luovaan ilmaisuun, jossa kuva ja sana yhdistyvät. Tehtävät ovat omaelämäkerrallisia ja rohkaisevat kokeilemaan oman tarinan kertomista sarjakuvan keinoin. Kummallakin kurssilla ohjataan myös itsenäiseen työskentelyyn, minkä tarkoituksena on antaa nuoren piirtää lyhyiden harjoitusten lisäksi laajempi sarjakuvakokonaisuus vapaavalintaisesta aiheesta.

Teemoiksi olen näille hankkeen ensimmäisille työpajoille koonnut erilaisia identiteettiä ja omaa minuutta pohdiskelevia tehtäviä. Lisäksi nuoret pääsevät esittelemään omia vahvuusalueitaan sarjakuvan keinoin. Jokainen tapaamiskerta päättyy kommenttikierrokseen, jossa esitellään päivän tuotosta sen verran kuin tuntuu hyvältä ja kerrotaan, mikä on päivän fiilis Aku Ankan ilmekorttien avulla. (Kortit ovat valtavan suosittuja myös lasten keskuudessa. Olen askarrellut ne Aku Ankasta tulleen julisteen pohjalta.)

Toivon, että piakkoin tämä blogi pääsee itse asiaan eli esittelemään nuorten tuotoksia ihan julkisesti. Sehän tämän hankkeen tarkoituskin on. Sitä odotellessa kirjoittelen tänne hieman yleisiä kuulumisia sarjakuvapajojen saralta. Muutama sananen omaelämäkerrallisista sarjakuvista sekä esimerkkejä sarjakuvan kerronnan keinoista saattaisi kiinnostaa muitakin lukijoita.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Monen ilmeen ja tunteen Aku.