Kirjastopäivillä piirrettiin omakuvia

Näkymättömät-hanke pyörähti kirjastopäivillä 7. – 8.6.2017 Jyväskylässä esittelemässä toimintaansa ja uutta toimintamallia kirjaston väelle. Messuosastollamme kävi hyvä pöhinä ja Näkymättömiä tilattiin eri puolille Suomea ensi lukuvuonna starttaavan roadshown kautta. Mutta osastolla 25 ei saanut pelkästään tuhtia tietopakettia vaan myös luovan taidehetken26 piirtämisen parissa.

Mukavan moni uskaltautui osallistumaan matalan kynnyksen tehtävään, jossa heitettiin perfektionismilla vesilintua ja piirreltiin omakuvia sillä ei niin tutulla kädellä. Päivän fiilikset taltioitiin puhe- tai ajatuskuplaan. Alla kuvia niistä taideteoksista, jotka tekijät suostuivat jättämään koristamaan messuosastomme seinää.

attached_image.2061_003 attached_image.2061_004 attached_image.2061_002 attached_image.2061_001

Omaelämäkerrallisia sarjakuvia Kristillisellä opistolla

Näkymättömät-hanke on heräillyt ansaitulta kesätauolta ja palannut töihin kirpakkaan syksyyn. Jyväskylän osatoteuttajat ehtivät jo järjestää ensimmäisen sarjakuvatyöpajakokonaisuuden – tällä kertaa paikkana oli Jyväskylän Kristillinen Opisto. Elo-syyskuun aikana toteutettu 25 tunnin mittainen, intensiivisen pitkiin päiviin pujotettu kurssi tarjosi nuorille sarjakuvan kerronnallisia keinoja itseilmaisuun. Omaelämäkerrallisen kurssin aikana syntyi niin omakuvia, pieniä ärsytyksen aiheita kuin myös hieman pidempää projektia.

Oman tyylin hakeminen ja vapaus tehdä siten, mikä tuntui hyvältä, nousivat tärkeiksi tavoiksi työskennellä. Menneisyyden pohtiminen oli paikoitellen haikeaa, mutta myös terapeuttista. Välillä inspiraatiota piti hakea, välillä se rynnisti tuulispäänä paikalle ja unohti ajankulun.

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joskus se tarvitsee tekstiä tuekseen.

Menneisyys ja nykyisyys - ikäeroa viisi vuotta. © Tarsa Tuittunen.

Menneisyys ja nykyisyys – ikäeroa viisi vuotta. © Tarsa Tuittunen.

#Runoselfiestä sarjakuvaksi. © Tarsa Tuittunen

#Runoselfiestä sarjakuvaksi. © Tarsa Tuittunen

Supersankarin parantavat kädet. © Seija Koikkalainen

Supersankarin parantavat kädet. © Seija Koikkalainen

Supersankari tekee superpuhdasta jälkeä. © Raaja

Supersankari tekee superpuhdasta jälkeä. © Raaja

Pienen kanan ketutus. © Raaja

Pienen kanan ketutus. © Raaja

Kuvapareja ja siirtymiä

Sarjakuvatutkijoiden keskuudessa on edelleen jonkin verran erimielisyyksiä siitä, onko yhden ruudun ”sarjakuva” oikeastaan sarjakuva, koska ilmaisumuoto vaatii sarjallisuutta. Kahdesta peräkkäisestä, toisiinsa suhteessa olevasta ruudusta ollaan kuitenkin yhtä mieltä. Näkymättömät-hankkeen sarjakuvatyöpajoissa on tehty erilaisia kuva- ja ruutupareja niin tuntien pääharjoituksena kuin myös pieninä orientaatiotehtävinä. Olen koonnut tähän postaukseen joitakin esimerkkejä erilaisista kuvapareista ja niiden välisistä siirtymisistä. Jotkin työt liittyvät aiemmin esiteltyihin tehtävänantoihin, toiset ovat viimeisimmältä, kurssin päättäneeltä kerralta.

© Kaisa Nikku

© Kaisa Nikku

Ensimmäinen kotitehtävä oli kuvata menneisyyden itse viisi vuotta sitten ja tämänhetkinen minä. Näistä tehtiin kuvapareja, jotka olivat suhteessa keskenään tekijän valitsemalla tavalla.

© Kaisa Nikku

© Kaisa Nikku

Toisen ryhmän kanssa kokeilimme myös seitsemän kuolemansynnin ja neljän kardinaalihyveen muokkaamista kuvapareiksi. Tehtävänannon idea oli luoda nimenomaan ruutupari, jossa personoidut hahmot ylittävät ruudun reunoja.

© Matzy

© Matzy

Viimeisen, kurssin päättäneen tapaamisen alkuun annoin jokaisen valita pöydällä olevista DiXit-korteista sen, joka eniten siinä hetkessä viehättää, ja piirtää kuvalle valitsemallaan tavalla pari. Yllä olevassa kuvassa on nimimerkki Matzyn piirtämä lyijykynämies, joka syntyi pariksi paperista kootulle miehelle.

DiXit-kortit inspiroivat sarjakuvapajailijoita sekä symboliseen siirtymään kortin ja piirroksen välillä että ajallisen jatkumon hahmotteluun, kuten alla olevista esimerkeistä voi huomata.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Naamioiden symboliikkaa.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Muurahainen päihittää kilpailijansa.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Putoamisen päätös.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Mitä munista syntyykään?

Erilaiset kuvakortit ovat äärimmäisen hyviä inspiraationlähteitä niin piirtämiseen kuin kirjoittamiseen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Erilaisia minäkuvia: Antti

Yksi sarjakuvatyöpajojen tavoitteista on liittynyt oman identiteetin ja minäkuvan tutkiskeluun – osittain rivien välissä, osittain ihan konkreettisilla tehtävänannoilla. On piirretty omaakuvaa runoselfieiden ja kiinalaisen muotokuvan avulla sekä sillä ”heikommalla” kädellä. On piirretty viiden vuoden takaista menneisyyden minää ja pohdittu, miten se eroaa nykyisestä minästä.

Tässä eräs kollaasi erilaisia minäkuvia. Esittelyssä Antti.

Runoselfien pohjalta omakuva. © Antti Arvola

Runoselfien pohjalta omakuva. © Antti Arvola

Vasemmalla kädellä. © Antti Arvola

Vasemmalla kädellä. © Antti Arvola

© Antti Arvola

© Antti Arvola

Terveiset vuoteen 2011!

Kirjoitan vuodesta 2016 viiden vuoden päässä tulevaisuudessa. Paljon on tapahtunut viidessä vuodessa. Liikakiloja on tullut ja hiukset lähteneet. Vuonna 2015 tulet ajelemaan pääsi kaljuksi. Vastapainoksi tulet kasvattamaan viikset seuraavana vuonna.
Olet valmistunut amiksesta vuoden 2011 keväällä. Olit jonkun aikaa tyhjän päällä, kunnes pääsit Jyväskylän kristilliseen opistoon. Siellä tulet tekemään mm. hiilipiirroksen itsestäsi. Sen pohjalta piirsin nämä kuvat viisi vuotta myöhemmin. Viiden vuoden aikana tulet kokemaan kaikenlaista. Toivotan onnea ja menestystä menneisyyteen.

Terveisin
Antti Arvola vuonna 2016

© Antti Arvola

© Antti Arvola

Ylläoleva strippi on piirretty kiinalaisen muotokuvan pohjalta.

Ohjeistus runoselfien tekoon löytyy mm. täältä.