Räppiä ja sarjakuvaa Multamäen leirikeskuksessa

Toukokuun alussa 15 nuorta viettivät intensiivisen päivän Laukaan Multamäen leirikeskuksessa. Ohjelmassa oli räppiä ja sarjakuvaa eli luovaa työskentelyä kymmenestä iltakuuteen saakka. Sarjakuvatyöpajassa päästiin tutustumaan piirtämiseen erilaisten omakuvien, kansikuvien ja supersankareiden kautta. Vaikka päivä oli pitkä ja motivaatiota piti välillä kaivella, toteamukset ”tämä oli kivempaa kuin odotin”, ”oli aika mukavaa” ja ”en ole koskaan eläessäni keskittynyt mihinkään näin paljon” halkoivat hirsirakennuksen työtilan ilmaa.

Päivän aikana syntyi lukuisia teoksia, joita tässä esillä vain muutama – ja nekin nimettöminä. Suurin osa loistavista supersankareista painunee valitettavasti unholaan.
Kiinalaisen muotokuvan tuotoksia taiteilua rakkauden lähettiläs pottis

Kansikuvan kertomaa: ”Kaiken tämän keskellä”

Vaikka sarjakuvatyöpajat ovat virallisesti päättyneet, projektit elävät kurssilaisten mielessä, saavat muotoa ja lihaa luiden ympärille. Kaikki eivät ehtineet viimeistellä ajatuksiaan ja prosessiaan viivoiksi paperille, mutta jotain on kuitenkin syntynyt: idean aihio, kansikuva, joka kertoo niin paljon.

Toivottavasti saamme lukea Trollipoppari-nimimerkin valmiin sarjakuvan tulevaisuudessa. Se kuulostaa sellaiselta, johon jokaisen nuoren tulisi tutustua.

© Trollipoppari

© Trollipoppari

”Kaiken tämän keskellä” on myös työpajojen ensimmäinen sarjakuva, joka on tehty tietokoneella.